Uudenvuoden spesiaali: Mitä vuonna 2025 oikein tapahtui?

07.01.2026

Pitkästä aikaa taas kirjoituskoneen ääressä! Tänään vuorossa pienimuotoinen uudenvuoden spesiaali eli ajatuksia kuluneesta vuodesta ja vähän ehkä kans tulevasta.

Vuosi alkoi Turusta – ja mikä alku se olikaan

Viime vuosi oli täynnä isoja muutoksia. Keväällä valmistuin ammattimuusikoks Turun konservatoriosta. Jos joku kysyy multa, miten tää kyseinen tutkinto näkyy mun elämässä ni osaan soittaa kitaraa vähän paremmin, ku keskiverto muskarilainen. 

Mut nyt ihan tosissaan. Viimeset kaks vuotta siellä oli mun tähänastisen elämän parhaimpia. Rakastuin siellä musiikkiin ihan uudella tavalla, opin arvostaa tyylilajeja mitä en oo koskaan ennen ees kuunnellu ja ennen kaikkea tutustuin siellä ihan älyttömän hyviin ja lahjakkaisiin ihmisiin.

Välillä koulu kävi aika rankastikin psyykkeen päälle, mut mitä muuta voi odottaakaan kun laittaa huijarisyndroomalla varustetun perfektionistin opiskelemaan taidetta. Mut ajan ja kavereiden tuen kanssa pikkuhiljaa opin olemaan armollisempi itselleni, joten kiitos siitä asianomaisille 🫶

Kohti Hesaa ja uusia seikkailuita

Loppu keväästä muutinkin sitten Helsinkiin. Päätin hypätä ihan sokkona uuteen isompaan kaupunkiin ilman varmuutta siitä, mitä tulen siellä tekemään.

Hain metropoliaan opiskelemaan musiikin tekemista ja tuottamista, mutten pääsyt ekalla yrityksellä sisään. Pääsin kuitenkin jatkamaan Turun konsalla musiikkituotannon ammattitutkinnon linjalla, mutta en voi valehdella ja sanoa ettenkö olis ollut stressaantunut siitä mitä teen seuraavan vuoden. 

Hain myös vanhan opettajan ehdotuksesta studioihin assarin hommiin. Ainoo paikka mistä mulle vastattiin, oli Hollywood House studio, jonne pääsin haastattelun jälkeen harjoitteluun. 

Oon päässy tekemään ja olemaan mukana niin siisteissä jutuissa, etten olis alkuvuodesta ees pystyny kuvittelemaan olevani tässä tilanteessa. En myös osaa edes kuvitella missä olisin urallani tällä hetkellä ilman tätä mahdollisuutta ja niitä ihmisiä, keihin olen saanut tutustua.

Sain myös tosi rohkasevia sanoja harkan päätyttyä. Jälleen kiitos asianomaisille 🫶

(Check out: Hollywood House Studio Vallilassa)

Mitäs muuta vuonna 2025 ja jatkossa 2026?

Nopeesti muita siistejä juttuja: perustettiin uus bändi nimeltä Syvärouta (pistä nimi mieleen, tehään vitun hyvää suomirockii), mua pyydettiin tuottajaksi uuteen projektiin ja pääsin ekaa kertaa säveltämään lyhytelokuvaan musiikkia!

Tulevaisuuden suhteen fiilis on tosi positiivinen. Suunnitelmia on jo paljon alkuvuodelle. Luvassa on äänityssessareita, tuotantosessareita ja enemmän miksaamista ja masterointia kun aiemmin. Toki jonkun verran jännittää, että saako alkavan momentumin jatkumaan ja jopa kasvamaan vuoden mittaan mutta yrittämällä se selviää!

Muista seurata blogia niin saat selville!

Hyvää uutta vuotta!🥳

Viikon biisi: California Rain - James Marriott